Entäpä jos haluaisin kuulla islantilaista jazzia?

Islanti ja jazz kuulostavat erikoiselta yhdistelmältä, eikä Islannista löydykään kovin paljon jazzmuusikoita. Kuitenkin eräs islantilainen trio on innokas esiintymään myös ulkomailla ja tätä trioa voi päästä kuuntelemaan hyvällä tuurilla myös Suomessa. Ilmaista konsertteihin osallistuminen ei kuitenkaan ole, joten mistä saada rahat konserttiin osallistumista varten? Kerromme tällä sivulla sekä islantilaisesta jazzista että siitä, mistä on helppoa saada rahaa, jos konserttikuume iskee.

Kuka ihmeen Sunna Gunnlaugs?

Asiaan vihkiytymätön on tuskin kuullutkaan islantilaisesta jazzmuusikosta, Sunna Gunnlaugsista, joka on vieläpä nainen. Vielä harvempi taitaa tietää, että Sunnan soittokumppani on suomalainen Verneri Pohjola, jota toisinaan kutsutaan jopa suomalaiseksi trumpetistitähdeksi. Sunna aikoo esiintyä Suomessa trionsa kanssa Jazz Happening -tapahtumassa, joka järjestetään Tampereella. Hän johtaa trioa, johon kuuluvat hänen lisäkseen myös Scott McLemore sekä Thorgrimur Jónsson. Scott on rumpali ja Thorgrimur basisti. Trio esiintyy pääasiassa ulkomailla; Islannissa keikkoja on vain harvoin, ja tuolloinkin lähinnä Reykjavikissa ja sen lähialueilla.

Miten Sunna kiinnostui jazzista?

Entä miten ihmeessä islantilainen nainen kiinnostui nimenomaan jazzista? Sunna soitti lapsena urkuja, mutta kun hän kuuli Bill Evansin trion musiikkia, jäivät urut ja jazz tuli tilalle. Sunna oli tuolloin myöhäisteini-ikäinen ja alkoi käydä jazztunneilla. Erityisen mielenkiintoiseksi hänen tarinansa tekee se, että Sunna aikoi opiskella insinööriksi ja musiikin piti olla ainoastaan harrastus. Toisin kuitenkin kävi!

Missä Sunna suoritti jazz-opintonsa?

Opintonsa jazzin saralla Sunna suoritti New Jerseyssä ja muutti valmistuttuaan New Yorkiin. Vuosi oli tuolloin 1996. Paikallinen muusikkoyhteisö toivotti hänet tervetulleeksi ja oli varmasti inspiroivaa asua Brooklynissa saman kadun varrella sellaisten muusikoiden kuin Jim Blackin ja Dave Douglasin kanssa. Scott ja Sunna ovat muuten naimisissa, joten musiikki on tainnut vaikuttaa myös hänen henkilökohtaiseen elämäänsä merkittävällä tavalla. Musiikin yhdistävää voimaa ei pidäkään aliarvioida.

Miksi Sunna palasi takaisin kotiin?

12 Amerikan vuoden jälkeen Sunna päätti muuttaa takaisin Eurooppaan sekä Islantiin. Monet elämänlaatuun liittyvät asiat, kuten sairausvakuutus, vaikuttivat paluupäätökseen. Myös sukulaisten kaipuu oli tärkeässä osassa tätä päätöstä tehtäessä. Ympäristön voidaan sanoa vaikuttaneen Sunnan musiikkiin, johon alkoi ilmestyä aikaisempaa enemmän melodisuutta sekä tarinankerrontaa hänen palattuaan takaisin kotiin. Juuri näitä keinoja pidetään pohjoismaisen jazzin avainkeinoina.

Sunna on erityislaatuinen nainen

Monin tavoin Sunna on aivan erityislaatuinen nainen – ensinnäkin hän on islantilainen jazzmuusikko, mutta tämän lisäksi vieläpä nainen, alalla joka on perinteisesti ollut kovin miehinen. Toisaalta Sunna on kokenut olleensa kiinnostava juurikin erilaisen taustansa vuoksi. Hän kokee saaneensa tämän ansiosta nopeasti sekä huomiota että keikkoja. Vaikka Sunna onkin eittämättä saanut erikoisen taustansa vuoksi runsaasti huomiota, hän ei suinkaan halua jäädä ainoaksi islantilaiseksi naisjazzmuusikoksi, vaan pyrkii pikemminkin auttamaan myös muita jazzista kiinnostuneita naisia alalle. Myös tämä kertoo Sunnan erityislaatuisuudesta!

Mistä rahat Sunnan keikkaan?

On melkoisen harvinaista, että Suomessa olisi mahdollista nähdä islantilaisen jazzmuusikon esiintyminen. Kuten edellä jo ehdittiin todeta, niin Sunna aikoo esiintyä Suomessa trionsa kanssa Jazz Happening -tapahtumassa. Tapahtuma järjestetään Tampereella. Islantilaisesta jazzista pitävillä alan harrastajilla onkin nyt harvinainen tilaisuus nähdä Sunna esiintymässä Tampereella. Tämän haaveen toteuttaminen vaatii kuitenkin rahaa. Kaikilla ei tällaisia varoja välttämättä ole ja moni rahoittaakin unelmiaan ottamalla lainaa esimerkiksi sellaisilta sivuistoilta kuin moneybanker. Nykyisin lainan ottaminen onkin helppoa, kun lainahakemuksen voi tehdä suoraan netissä. Myös lainojen vertailu ja kilpailuttaminen hoituu helposti netin kautta. Enää lainan hakeminen ei vaadi välttämättä pankissa käymistä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *